“There Is No Humor in Heaven”:satire in Mark Twain’s The Chronicle of Young Satan and Nr. 44, The Mysterious Stranger

Mark Twain (Samuel Clemens, 1835–1910) is the primary figure of American satire, and his works have influenced the humor of his country enormously. This thesis examines the satire in Twain’s two manuscripts, The Chronicle of Young Satan and Nr. 44, The Mysterious Stranger. These manuscripts represent Twain’s later, more serious works, in which the humor is clearly more challenging compared to his earlier stories. The goal of this thesis is to study the hidden humor in the texts by handling their narratives and characters through various sub-genres of satire. The most important theoretical constructs are satire on religion, moral satire and Menippean satire — the terms carnivalism and serious smiling being of particular importance to the latter. The Mysterious Stranger Manuscripts consist of three incomplete texts, from which I have omitted the middle one, Schoolhouse Hill. This approach makes it easier to perceive the continuum between the first and last manuscript: since Twain worked on these manuscripts for ten years, the starting and ending point of his thought processes when it comes to the story, characters and themes can be more easily understood. The changes in Twain’s satire throughout these two texts and his pursuit of a satisfying ending are an important part of the research. The main character of the Manuscripts is the Stranger, a classic figure in satire, whom Twain uses to place the reader outside where emotional affairs can be seen from a logical and neutral point of view. At the same time the Stranger can be seen as a jester whose mission is to mock everyone equally and thus bring about total humility. This humility invites reader to internalize even the darkest humor. Other terms relating to this research are romance and fantasy. Fantastical elements, which are mixed into a typical romance plot, make it possible for the author to create extraordinary circumstances to prove his own points. Harsh juxtaposition enables the usage of characters as "mouthpieces" of the ideas they represent — although eventually even the mocker himself is being mocked. This is the core feature of Menippean satire and carnivalistic laughter, and this new perspective found through these methods reveals many comical and even hopeful elements from Twain’s satire. It was concluded that instead of cynicism and determinism, the Manuscripts are full of discreet humor, which creates an inner logic for the story and prepares the reader for the final revelation. Thus, a new light is cast upon the ending of the third manuscript: the mixture of cold truth and satire takes the reader to a crossroads. One route is the familiar dream world whereas the other is a world where humor leads to total humility, forcing the dreamer to take responsibility for the nightmare that he himself has created.Mark Twain (Samuel Clemens, 1835–1910) on amerikkalaisen satiirin keskushahmo, jonka teokset ovat merkittävästi muovanneet maan huumoria. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan satiiria Twainin kahdessa käsikirjoituksessa The Chronicle of Young Satan ja Nr. 44, The Mysterious Stranger. Käsikirjoitukset edustavat Twainin myöhäistä, vakavampaa tuotantoa, jonka huumori on selkeästi kirjailijan aikaisempia teoksia haastavampaa. Tutkielman tavoitteena on tuoda esille käsikirjoituksien piilotettu huumori käsittelemällä sen kerrontaa ja henkilöhahmoja muutaman satiirin alalajin kautta. Keskeisimmän teoriapohjan muodostavat uskontokritiikki, moraalisatiiri ja Menippolainen satiiri, sekä viimeisimpään läheisesti liittyvät käsitteet karnevalismi ja vakavakoominen nauru. The Mysterious Stranger Manuscripts -kokonaisuuden alle kootusta kolmesta käsikirjoituksesta olen rajannut pois keskimmäisen Schoolhouse Hill -käsikirjoituksen. Rajaus helpottaa hahmottamaan ensimmäisen ja viimeisen käsikirjoituksen muodostaman jatkumon, jossa näkyy Twainin kymmenen vuotta kestäneen kirjoittamisprosessin alku ja päätepiste niin tarinan, hahmojen kuin teemojenkin kannalta. Tutkimuksessa on otettu huomioon myös se, miten Twainin satiiri muuttuu käsikirjoituksien välillä ja miten Twain etsii tarinalleen sopivaa lopetusta. Käsikirjoituksien päähahmona toimii muukalainen, klassinen satiirin hahmo, jonka kautta Twain asettaa lukijansa ulkopuolelle — paikkaan, jossa tunteita herättävät asiat on mahdollista nähdä loogisesta ja neutraalista näkökulmasta. Samalla muukalainen toimii eräänlaisena narrina, jonka tehtävänä on tehdä pilkkaa kaikista tasapuolisesti täydellisen nöyryyden luomiseksi. Tämä nöyryys kutsuu lukijan sisäistämään mustimmankin huumorin. Muita tutkimukseen liittyviä käsitteitä ovat romanssi ja fantasia. Romanssille tyypilliseen juoneen sekoittuneet fantasiaelementit tekevät kirjailijalle mahdolliseksi luoda epätavallisia tilanteita oman mielipiteensä esilletuomiseksi. Rankat vastakkainasettelut sen sijaan mahdollistavat hahmojen käyttämisen kirjailijan ”suukapulana”, vaikkakin lopulta myös itse pilkkaaja, kirjailijaa myöten, joutuu pilkan kohteeksi. Tässä piirteessä kiteytyy Menippolaisen satiirin ja karnevalistisen naurun syvin olemus, ja uuden näkökulman avulla Twainin synkältä vaikuttavasta tekstistä löytyi runsaasti humoristisia ja keveitä piirteitä. Tutkimuksen perusteella kyynisyyden ja determinismin sijaan käsikirjoituksista löytyy hienovaraista huumoria, joka luo tarinan sisäisen logiikan valmistellen lukijaa päähahmon loppupaljastusta varten. Näin ollen tutkimus toi uutta valoa myös kiistellylle kolmannen käsikirjoituksen lopulle: synkän totuuden ja satiirin sekoitus vie lukijan tienhaaraan. Toinen reitti on turvallinen unimaailma, kun taas toinen reitti johtaa huumorin avulla todelliseen nöyryyteen, joka pakottaa uneksijan ottamaan vastuun luomastaan painajaisesta